Tiikerikakku

Tiikerikakku

IMG_20160731_133432

Tälläkertaa vuorossa jotain niinkin perinteistä kun tiikerikakku. Aina jotain niin hyvää. Tiikerikakku on leivonnainen jossa melkein jokainen onnistuu. Ulkonäköä saa hieman muutettua riippuen raitojen määrästä. Raitoja voi tehdä kaksi tai vaikka neljä. Minä tein tähän kakkuun neljä raitaa. Makuakin saa hieman muutettua oman maun mukaan lisäämällä taikinaan esimerkiksi raastettua sitruunan kuorta tai vaniljasokeria.

Taikina:

200g voita

3dl vehnäjauhoja

2dl sokeria

2tl leivinjauhetta

3 kananmunaa

2-3rkl tummaa kaakaojauhetta

3rkl kermaa tai maitoa

Korppujauhoha

 

1. Voitele ja jauhota vuoka korppujauhoilla. Laita uuni kuumenemaan 175C°.

2. Vatkaa sähkövatkaimella huoneen lämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.

3. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen huolellisesti vatkaten

4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokeri-muna vaahtoon.

5. Jaa taikina kahteen osaan.

6. Sekoita toiseen osaan taikinaa kaakaojauhe ja maito tai kerma.

7. Paista kakkua uunin alatasolla n. tunnin ajan.

8. Anna kakun jäähtyä n. 30min ja kumoa vielä hieman lämpinä lautaselle tai ritilälle jäähtymään.

9. Nauti kylmän maidon tai kahvin kanssa!

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Tiikerikakku”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *